Karkumatkalla Korsossa

Sunnuntaille oli fillarikalenterissa osunut paha konflikti: Pirkan Pööräily ja Korson XCM maastokisat. Alunperin suunnitelma oli koko WBR-remmillä vetää Pirkan Pitkä +36kmh ryhmä samalla reseptillä kuin viime vuonna. Oma henk. koht. valinta kääntyi kuitenkin Korson hyväksi, se kun näytti olevan ainut kalenteriin sopiva marakisa ennen Jämiä ja myöskin erittäin hienoksi radaksi haukuttu. Toisaalta omat maantiejalat ei kovin kummoisessa kunnossa olleet asfalttijyystön puutteen takia joten kontribuutio vetoringissä olisi muutenkin ollut odotettavasti laiha Pirkassa. Päätös karata Korsoon poiki välittömästi kommentteja seuratovereilta rintamakarkuruudesta, vielä ei sentään kuitenkaan puoluekirjaa pyydetty palauttamaan.

Edellinen viikko oli mennyt vähillä ja kevyillä ajoilla, mikä kyllä sopikin sitä edeltäneen tehokuurin päätteeksi. Tälle viikkoa sain keskiviikolle sentään yhden tarmokkaamman setin kun viimeinkin keksin Hesan kämpän läheltä paikan missä ajaa vetoja: P*ll*rallia Espoon parempiosaisten matalien majojen ympäri eli Westendin kortteliralli. 3,5km reitti, ei liikennevaloja, suht turvallinen ajaa kovaa, kurveja, hidasteita yms. tuomaan vähän vaihtelua. 4x8min oli päivän setti, avaus tutun kankea, mutta kaksi vikaa irtosi 312w keskarilla, vikassa jäi taskuunkin muutama watti kun edessä hidastelleen bussin takia oli pakko lopettaa veto 8min kohdilla kesken nousujohteista loppuhuipennusta.

Päivän Korsoilu täytti odotukset. Rata oli hemmetin hieno, monipuolinen ja ajettavaa polkua kauttaaltaan. Maineensa veroinen ja ehdottomasti kalenterissa jatkossakin. Osoittautui myös todeksi oivallus siitä että ennen Jämiä pitäisi joku kisa vielä ehtiä ajamaan. Jalka oli selvästi paremmassa hapessa kuin Nurmijärven kisassa, mutta se ei kyllä tuloksiin heijastunut, pikemminkin päinvastoin. Kisaan mahtui nimittäin muuta säätöä poikkeuksellisen reilusti annosteltuna.

Homma lähti kisailun kannalta huonoon suuntaan kenolleen jo kun lähtö kotoa viivästyi. Lopputulemana oli kelvoton paikka tiukkaan pakatussa lähtökarsinassa. Koska matkaan lähdettiin etuauton saattelemana niin tuota käpyä olisi vielä voinut parannella alun asfalttisiirtymällä. Jos ei olisi pussittanut itseään tien oikeaan laitaan pientareelle, keskelle arviolta 250 kuskin häröpalloa jossa spurtit ja takarenkaiden lukkojarrutusten raapina asfaltilla vuorottelivat tasaisella frekvenssillä. Etuauton poistuttua vauhti viimein kiihtyi mutta kovin montaa selkää ei ehtinyt poimimaan kunnes alkoi semitekninen polku jossa meno stoppasi kun seinään kun kuskeja jalkautui kosteisiin juurakkoihin. Kekseliäimmät yrittivät päästä stop-n-go ruuhkista ohi pyörä kainalossa juoksemalla metsän puolella. Itse tyydyin sadattalemaan omaa typeryyttäni kunnes päätin kokeilla polun vierellä ohuemmalla uralla ajamista, hyvin alkanut kokeilu tosin päättyi volttiin tangon ylitse kun eturengas tökkäsi johonkin näreikössä piilossa olleeseen esteeseen. Vauriot jäivät enemmälti henkisiksi, mutta sijoitus jonossa ei episodista suuremmin petraantunut.

Kun viimein polu aukeni niin alkoi viime vuoden Jämiltä tuttu kuvio, jokaisessa avoimessa paikassa oli pakko laittaa ylenmäärin watteja kehiin jotta sai pikkuhiljaa omaa asemaa loputtomassa jonossa parannettua. Onneksi jalka oli tuossa vaiheessa suosiollinen. Hiekkateillä ja asfalttiosuuksilla oli paljon uusia ajokavereita jotka viihtyivät selän takana peesissä. Kyynärpään heiluttelu ja sanalliset vihjailut eivät asiaa muuksi muuttaneet. Egolle tuo ehkä teki hyvää, mutta jalat siinä hinnan maksoivat tuosta tyydytyksen tunteesta. Ekan kierroksen loppuvaiheessa tuli sitten tulkittua yksi opasnuoli väärin ja käännyttyä väärälle uralle. 10 hengen letka joka oli tullut perässä oli paremmin kartalla ja huusi onneksi perään samalla kun jatkoivat oikeata polkua. Pyörä ympäri ja takaa-ajoon. Intoa ja pihinää päässä oli enemmän kuin ajomalttia, märkä diagonaalijuuri vei takapyörän kurvissa ja pannutus nro 2 päätyi onnekkaasti myöskin suht pehmeälle mättäälle. Kauas karanneen letkaan perään uudestaan ja oli aivan pikkuisen hölmö olo kun taas sai yksin halkoa tuulta, tällä kertaa vain kaukana letkan perässä jota oli hinannut perässään suurimman osan kiekasta.

Kun kiinniajo ei tahtonut onnistua niin toisella kierroksella tempo alkoi hiipua samalla kun jaloista oli suurin potku kadonnut. Nuppi yritti selitellä että kisa oli jo ohi, wanna-be racerillekin jaossa olleet sijat jo jaettu ja turha enää oli toohottaa. Sykkeet pyörivät jo sunnuntain reippaamman retkiajelun tasolla kunnes takaa tulleet pari kuskia saivat ajon käynnistymään uudestaan. Loppu olikin parempi ja muistutti taas että iso osa kisailun suolasta on sitä että tulee kaahattua hienoja polkuja selvästi normaalia ajelua rivakammalla vauhdilla jonkinlaisessa flow-tilassa. Hyvää fiilistä ei enää tuossa lopussa himmentänyt edes kaksi harhaan ajettua kurvia joissa kisakumppanit pääsivät karkuun, varsinainen kisalataus kun oli tussahtanut jo aiemmin.

Vaikka kisa meni plörinäksi niin iso juttu oli kuitenkin odotettua paremmassa kuosissa ollut kunto. Kuin myös että pääsi ajamaan pirun hienoja polkuja. Vähän vielä kestävyyttä lisää kestowatteina niin kuntopuoli voisin hyvinkin olla paremmassa hapessa kuin viime vuonna. Ajorutiinia lisää ja muistilappu mukaan Jämille miten maastokisan starttia ei pidä suorittaa. Näillä pitäisi parin viime vuoden suoritukset Jämillä ainakin pystyä selvästi nokittamaan.

EDIT: Kuudenneksi yhteistuloksissa ajaneen Samuel Halmeen varsin seikkaperäinen kertomus omasta ajosta Korson kisassa.