Maasto-orava Jämillä

Päivän Jämi84 kisuttelun voi vetää yhteen ytimekkäästi: Kisa meni *****ksi, mutta koko rahalle tuli vastinetta. Jos heti kisan jälkeen olisi tämän rapsan tehnyt niin aika suppealla sanavarastolla olisi pärjännyt eikä olisi pitkään tarvinnut jaaritella. Matkalla kotiin kun Santun kanssa puhelimessa haastelin niin Santtu osuvasti totesi että käyn liian vähän kisoissa ja siksi liikaa odotuksia yhteen tapahtumaan. Spot on, toisaalta taas vaikka kisa meni reisille niin kokemuspuolella jäätiin sen verran vahvasti plussalle että ei mennyt raha haaskuuseen. Jos tämä olisi ollut yksi kauden 20:sta kisasta niin näin varmasti ei olisi ollut vaan taskussa olisi vain ketutus. Siksi toisaalta on hienoa että pyörätouhu on pysynyt harrastuksena jossa on vielä mahdollisuus saada vähän reilummin hymyä huulille tai voimasanaa suusta.

WBR:ää Jämillä oli edustamassa myös Tappi ja tallikapu Alli. Näillä paremmilla kansalaisilla oli jotkin VIP-systeemit joten päädyin ajelemaan kisapaikalle erikseen jotta myös paluu onnistuisi oman maun mukaan. Näin emme sitten nähneet kuin vilaukselta pelipaikoilla ja lähtöviivalla ympärillä oli ihan tuntemattomia veijareita. Hyvä niin, siitä kohta lisää. Koska valmistautuminen kisaan ja koko viimeaikainen kesäkausi oli mennyt vähän miten sattuu niin turhia tulospaineita ei ollut hartioilla ja kisataktiikan suhteen päätin sitten kerrankin polkaista sen verran rivakkaa heti alkuun että ei tarvitsisi sitten myöhemmin jossitella. Aggressiivinenhan se startti sitten olikin, kolaroin vieruskaverin kanssa heti metri lähtöviivasta. Kun viimein pääsin oikeasti liikenteeseen niin selkää oli edessä kiitoradan täydeltä. Onneksi adrenaliinibuustattu kone otti hyvin kierroksia ja noin minuutti lähdöstä näyttää sykekäyrä viheltäneen jo pitkälle anaer-kynnyksen yläpuolelle. 

Alun kiitoradan kaahauksen jälkeen kapealla metsäautotiellä tie kääntyi loivaan laskuun ja tunnelmat rauhoittui kun kansa ajoi kahta kaistaa eikä ohitse päässyt enää kuin satunnaisesti. Aika mukavasti kuitenkin luoviminen onnistui ja joidenkin kilometrien jälkeen tuli vihellettyä tallikapusta ohi. Siinä taas erotti amatöörin ja ammattimiehen, hyvin oli Alli lähdön hoitanut. Kun hetkeksi jouduin pussiin vähäksi aikaa hiljentelemään niin takaa ilmaantui myös Tappi. Ilmeisesti oli diisselin käynnistyminen vienyt myös hetken lähdössä. Sitten avautuikin eteen aukko johon taas kiihdyttää ja tämän jälkeen herroja en nähnyt kuin kerran ennen maalia.

Sykkeet hakkaili suht reippaita lukemia mutta onneksi wattimittari on opettanut olla niistä liikoja välittämättä, etenkin kuumalla kelillä ja epätasaisessa ajossa. Kun alun ylikaasuttelu oli sulateltu niin valikoitunut letka tuntui hyvältä ja ajo maistui. Isommilla urilla vauhti kiihtyi vuorovedolla rapsakoihin lukemiin ja samalla kuitenkin sai lepuutusta peesistä. Ekan tunnin keskari oli 28kmh vaikka siihen mahtui jo kaikennäköistä pintaa. Jälkikäteen vertailu viime vuoden ajoon kertoi että 5km:sta eteenpäin eroa kertyi tasaiseen ylittäen 4:30min 25km kohdalla. Siitä napsu eteenpäin 31km kohdalla alkoi sitten ajo vähän painaa. Tosin kun perä meinasi lähteä seuraavassa kurvissa niin selvisi syyllinenkin, ei ollut jalat vielä pettäneet vaan takagummes siellä muljahteli tyhjänä. Tovi aiemmin olin kivikossa ajanut letkassa aika kolauksen johonkin murkulaan ja oli laskunmaksun aika.

Tässä kohtaa oravan tunteet taisi hieman kuohahtaa. Ja jatkoa seurasi hetkeä myöhemmin kun sisurin vaihto meni totaaliseksi säätämiseksi. Olis ehkä kannattanut sitä harjoitella viime aikoina enemmän kuin satulan nysväämistä. Mutta kun ei oo gummesta paukkunut miesmuistiin ja kahdessa rakkineessa kolmesta on tuubit. Jossain kohtaa Alli ja sitten Tappi paahtoi vierestä ohitse. Jatkoin siitä vielä tovin jos toisenkin touhuamista ja viimein hävettävän pitkän 9min jälkeen olin taas ratsailla. Siitä sitten selkiä poimimaan vaikka kisantapainen oli taputeltu ja retkiajoa oli edessä 50km. Polkuosuuksilla oli ajaminen ihan ok, ainahan se on, mutta yksin sorateillä tempominen oli just sitä itteään. Aina kun jonkun sai siellä kiinni niin eipä niistä vuorovetoon ollut avuksi kun tipahtivat suoraan vetoon keskimäärin saman tein.

Jostain 52km kohdalta alkoi sitten Jämin soratieosuus joka kesti aina 76km korville parilla lyhyehköllä pienemmällä uralla höystettynä. Tässä alkoi sitten jalka pikkuhiljaa painaa ja meno hyytyi. Ei oo tälläistä kevytrakenteista ja kroonista absoluuttisten wattien puutetta potevaa maasto-oravaa tarkoitettu ajamaan yksin ilman letkaa tollaisia osuuksia. Jalat alkoi kramppailla, vauhti hyytyi, mutta jotain hilpeitä hetkiä tähänkin sai mahtumaan:

- Hetken ajotoverina olleelle kaverille kun mainitsin krampeista, hän sitten herrasmiehenä kaivoi suolatabletin jonka nakkasin suuhun. Juuri ennen terävää ylämäkeä jossa ei juomaan pystynyt. Todella smart move. Ihanaa oli tablettia suussa kieritellä tovi ennenkuin sen sai vedellä huuhdeltua alas.

- Jossain lopun ylämäessä avautui hetkeksi ohituskaista hitaampien viereen. Siihen sitten kiihdytys, takareisi leikkasi kiinni samantein kramppiin ja kaaduin ohitettavien vierestä kivikkoon jalat edelleen polkimissa kiinni. Mitä sitä ei tekisi hauskuttaakseen kanssa-ajajiaan...

- Jälkipuoliskon retkiajelumainen tahti ja jalkojen krampit oli vähän epäyhteensopiva yhdistelmä. Joku vaikutus saattoi olla sillä että 9 minuutin häsäämisellä ja tyhjätyllä co2-patruunalla wannabe oli saanut aikaiseksi vain tyhjän takagummeksen korvaamisen löysällä gummeksella. Jalkapumppu kertoi koruttomasti maalissa että 1bar sinne oli saatu äherrettyä kun 2bar ois ollu mielihalu.  

Sellaista tällä kertaa. Mutta omaan makuun tuo Jämi istuu, saisi vastaavia olla lisääkin. Tai ehkä niitä onkin XCM Cupin joissakin osakilpailuissa, mutta nettiä pläräämällä on jäänyt kuva että tarjolla olisi vähän turhan paljon mutaa, pusikkoa, loputonta juurikenttää yms. yms. joka ei oikein jaksa kiinnostaa enää kun on tuo maantiepööräily näköjään päässyt näin mieltymyksiin haitallisesti vaikuttamaan.